Meillä oli Tiinan tunnilla eilen hyvä päivä. Minulla tosin oli hiukan keskittymisvaikeuksia, kun tuo päivä oli sellaista tunteitten vuoristorataa muuten. Siihen nähden meillä meni loistavasti.  Ravikin alkoi löytymään. Mentiin tuntia sillä asenteella, että mennään reippaasti, askellaji vapaa. Juttelin illalla puhelimessa yhden islanninhevoskasvattajan kanssa ja hän sanoi, että tyypillinen sulkeutunut tuntipollesyndrooma. Kentällä sitä on tavallaan aiemmin "rangaistu" ravista, kun selässä on keikkunut aina uusi ihminen ja ravi on isoa ja "pompottaa"... siitä seuraa se, että tädit ei tykkää ravata ja nyhtävät ohjista. Oli iloinen kuullessaan meidän kuulumisia nyt, sillä oli kuullut meistä viimeksi noin kuukausi ilmalennon jälkeen, jolloin pähkäilin mitä tekis.....  nyt lauantai-iltana tallin kotoväen kanssa tuumailtiin, että Máni on avautunut paljon, näkyy monessa tilanteessa..... alkaa kotiutumaan ja luottamaan.

Päätä pitäisi myös saada alemmas.... mikä jo aika hyvin meiltä onnistuu. Ajattelen tällä hetkellä vain sitä rentoutta, päätä alas, reippaasti, ihanaa, mukavaa..... Yritin aluksi mennä sellaisen pitkän raipan kanssa, mutta sotkeuduin itse siihen. Niinpä otettiin kaksi pientä luomuraippaa pajukosta ja kas kummaa mikä vaikutus pelkästään sillä, että ne oli mulla käsissä...

Tunnin lopuksi eräs tuttu täti kokeili Mánia.... olikin mutkainen tie yllättäin. Pohkeenväistöa, etuosan käännös ja mielellään mamman luo takaisin. Naurettiinpa siinä sitten sellaista "heppatätihuumoria", että onpa aloittelijalle sopiva heppa. Heppa tekee kouluratsastuskuviot, määrää suunnan ja vauhdin, ratsastajan tarvitsee vain istua, hymyillä ja näyttää hyvälle... hih....