Keskiviikona meinasi tulla kiire, kun oli kaikenlaista hommaa koko päivä täynnä. Vihdoin neljän aikaan selvisin tallille ja kuvittelin, että neljän retki olisi jo startannut, mutta siinä tekivät vielä lähtöä. Koska retkellä oli monta aivan aloittelijaa tallityttö Elli lähti myös mukaan. Minä olin asennoitunut Mánin kanssa jo myöhemmälle reippaammalle lenkille, joten ajattelin jäädä tallille.... mutta Máni ajatteli lähteä muiden mukaan retkelle. Opin siis eilen sen, että Máni ei jää yksin... kiertelin Mánin kanssa pihaton taakse, mutta mokoma oli jo hoksannut, että kaikilla muilla on satulat ja ne menee nyt. Viimeinen pisara oli varmaan ollut se, kun kaverikin haettiin laitumelta Ellille ratsuksi. No... luulin, että tilanne rauhoittuisi, kun ratsastajat olivat jo jonkin matkan päässä ja laskin Mánin riimunarusta irti... ja silloin sitä vietiin. Meni muuten aika komeaa laukkaa häntä kaarella vuoren päälle ja hirmui komeasti... minä ja tallin pitäjä silmät lautasen kokoisena ihmetellään, että voi ei... ei kun juoksemaan laitumelle puolikas heinäpaali kainalossa, että "Mániiiiiiiii... täällä oisi nami, nami heinää ihan vain sulle.... tule, tule tänne vain...." ja Máni tuli ja sain sen kiinni ja pihattoon. Sitten sähkölankaviritykset pihaton ovelle ettei polle karkaa ja heinää syötäväksi... mutta kun meidän piti pestä se lattia juuri... siis ei sitten pesty.... homman tekivät tytöt sitten kun me Mánin kanssa kirmasimme Huuhkanvuoren retkelle.

Retken alussa jo Mánilla tuntui olevan reippaampi viritys päällä kuin aiemmin. Olihan se jo odotellut, että eikö hän pääse mukaan ja sitten retkelle oli lähdössä lauman johtoporrasta. Mánin kanssa tulimme viimeisenä. Alkuun piti vähän hoputtaa tölttiin ja laukkaan, mutta pollen lämmetessä, se alkoi oivaltaa "kupletin juonta" paremmin. Kun vetäjä sanoi, että "kohta mennään tölttiä tuon mutkan jälkeen"... niin Máni alkoi jo vähän rennonmmin "humputtaa" ja sit mentiin. Koetin löytää sitä tölttivaihdetta ja väitän, että Mánilla se riippuu tosi paljon siitä miten istut siellä satulassa. Ohjastuntuma pitää olla tasaisen varma, ei liian tiukka eikä liian löysä. Máni ei ole siinä mielessä automaattipolle, että lähtisi laukkamaan, kun edellä menijä laukkaa, vaan siltä pitää pyytää... ja Máni laukkasi ja tölttäsi jo ihan kivoja pitkiä pätkiä..... maasto oli Mánille uutta ja aika haastavaa ....kiipeiltiin paljon. Jyrkät ylämäet se meni tosi mukavan tuntuisesti, jyrkissä alamäeissä se nosteli jalkoja hassusti korkealle, kun taas toiset hiihteli alaspäin. Mutta... Máni ei juurikaan kompuroi ja siitä olen iloinen, sillä kävin joskus keväällä  koeajolla sellaisella hevosella joka meinasi kaatua about joka askeleella. Máni ei myöskään paina käsille. Kun oltiin menty maastossa noin kaksi tuntia, alkoi Máni väsyä, pitkässä ylämäessä puuskutti, mutta nöyrästi kuitenkin yritti mennä reippaasti.  Yhdellä metsäpätkällä, jossa mentiin tölttiä ja sitten laukkaa... Máni hiljensi vähän ja kannustin jatkamaan ettei jäädä muista jälkeen.. liekö ollut käärme tai jokin muu... heppa säikähti, kävi takajaloillaan, mutta ei pahasti... pysyin kyydissä ihan helposti, mutta opetti mua pysymään hereillä... vaikka ihana olisi "matkustaa" niin pitää muistaa ratsastaa... no... tilanne rauhoittui jo ennekuin ehdin säikähtää... Kun Máni alkoi väsymään, tuntui, että sen keskittymiskyky heikkeni tai sitten minun... oltiinhan me menty jo aikamoinen matka reippaasti ja Mánin kuntoa rassaten. Viimeisille tölttipätkille lähtö ei ollut enää niin hallittua vaan vähän ryntäilyn oloista. Siitä olen tyytyväinen, että oikea töltti löytyy ja Máni tykkää aivan selvästi mennä tölttiä. Vaikka mentiin Mánille ihan uusia maastoja niin pysyi suht rauhallisena vaikka kaverit meni meistä välillä niin edellä, ettei niitä näkynyt. Väsymysvaiheessa yritti kerran tempaista minulta ohjat tai ainakin luulen niin.. kallisti päätään ja riuhtaisi tyyliin, että nyt mennään... minä vain tuumin, että Máni mennään, mennään, mutta niinkuin minä pyydän.... Retken loppupuolella minä päätin köpötellä jo sitten vähän aiemmin tallille ja tulin Mánin kanssa yksin uimarannalle asti ja sitten talutin rannan kautta tallille. Heppa oli vähän ihmeissään, kun läksin yksin sen kanssa, mutta suostui kuitenkin menemään. Miksikä tein niin ? Mulla oli vain sellainen olo, että tää retki lopetetaan niin, että molemmilla on hyvä mieli.... Máni on ollut tuntihevonen ja reissu oli sille vaativa.. se jaksoi hyvin, mutta pitää älytä sekin kohta retkessä, kun huomaa, että nyt väsyy pää... paljon uusia paikkoja ja jänittäviä kokemuksia Maukka Peruspollella samana päivänä.