Hellurei ja hellät tunteet... kyllä ADHD-ihminenkin pystyy keskittymään, kun vain oikein pinnistää. Tänään minua odotti tallilla suloinen näky. Mattur seisoi takamus alapihaton seinää vasten ja vahti näitä kolmea karvapalleroa, jotka makasivat pitkin pituuttaan viuhkana takapuolet lähekkäin turvat eri suuntiin. Niin leppoisa ja valokuvauksellinen.... mutta missä kamera????

No... siinä sitten katselin kamppeita ja vein satulaa ja suitsia valmiiksi. Ihan itseäni rauhoitellakseni ja varmistaakseni, että heppa saa liikuntaa, jos en vaikka menekään satulaan, irtojuoksutin Mánia ensin. Hyvin kulki ja ravasi, kunnes vaihdoimme suuntaa ja Máni halusi lopettaa, mutta minä en.... mutta päästiin taas tän asian yli ja eteenpäin. Sitten ajattelin, että onhan siinäkin jo jotain, jos saan noi kuolaimet suuhun.... häh... heppa suorastaan hotkaisi ne..... "No, apua! ", huusi pieni puskaratsastaja sisälläni. Satula selkään, ilotulitustelinettä jalan alle ja hop. Selässä ollaan eikä muuta voida. Taas sama juttu kuin aiemmin tällä viikolla, keskittyminen vain istuntaan ja pohkeisiin.... Mánikin kuuntelee mun istumista  nyt niin, että jos nojaan eteenpäin liikkeelle lähtiessä niin peruuttaa ..... ohjat löysänä... hih...pitäiskös ruvetakin länkkäriratsastajaksi... jihuu! Ihana jännittävä vapauden tunne, kun on aidat ympärillä!