Hepoilimme tänään tyttöporukalla, siis yksi parhaista likkakamuista uskaltautui tänään hevosen selkään. Olen Sarista tosi ylpeä! Eka kertaa ratsailla ja meni tosi hienosti. Käytiin lintutornilla ja järven rannassa. Sari meni Mánilla ja minä Molilla... Máni "ällyytti" välillä Saria jääden syömään makoisaa heinää, mutta totteli sitten kuitenkin nöyrästi, kun sain Sariin vähän "asennetta". Máni on siitä ihana ettei se hermostu eikä tee äkkinäisiä liikkeitä ja sen käynti on mukavannäköistä katseltavaa. Elli ratsasti Sóknilla ja Nea Noílla ja tytöillä taisi synkata hyvin yhteen keskenään sekä hevosten kanssa. Tässä vähän kuvia...

Tässä siis viralliset tätikivet, joitten päältä tätiratsastajat ovat jo vuosituhansia nousseet hevosten selkään. Tätikivet on huolellisesti valikoitu perinteitä kunnioittaen, ottaen huomioon myös erikokoiset hevoset ja tädit. Tätikivet on sijoitettu niin, että tädit voivat tuoda hevosensa helposti sopivaan kohti ja tätiratsastajan taival voi alkaa.

Lisäys: Takana odottaa vuoroaan kiven luokse Moli, jolla Tätiratsastaja poikkeuksellisesti ratsasti, sillä lainasi omaa Maukka Peruspolleaan ystävälleen.

Tätiretkelle otetaan kyllä myös mukaan nuorempia neitosia, jotka eivät ole vielä moneen vuoteen tätiratsastajia, emmehän me tädit niin tiukkakypäräisiä ole.

Nämä neitokaiset ovat todella virkistävää seuraa ja pitävät tätiratsastajat virkeinä ja hyvällä tuulella. Miten me tädit edes tulisimme toimeen ilman näitä neitokaisia? No, emme mitenkään.

Kun ratsastukset on ratsastettu on metsähepostenkin aika siirtyä hyvin ansaitulle pitkälle päivälliselle.

Koska metsäheposet haluavat säilyttää yksityisyytensä, he kasvattavat pitkän otsatukan silmiensä eteen. Metsäheposilla on aikaa myös toisilleen, sillä ei metsäheposen ole hyvä olla yksin. Máni osaa supatella mukavia tammaystävälleen Sóknille.

Joskus taas pitää keskittyä vain olennaiseen.