Niin.. viikko sitten sen selväksi tein itselleni, että Maunin kanssa pittää aloittaa kaikki alusta ja aakkosista. Sen kummemmin setvimättä mikä minut tähän johtopäätökseen johdatteli on se, että haluan oppia tuntemaan hevoseni kunnolla ja luottamus puolin ja toisin pitää olla kunnossa. Siis tähän asti on hepan asenne ollut vähän sellainen "hiljainen jästipäisyys ja sotaan lähtö... sekä tota en ainakaan tee jos ei huvita". Mutta silti on ollut opettavaiset viisikuukautta vaikka tässä kuukauden vähän sivussa olinkin. Sillä raipan kanssa välien selvittelyllä saadaan joskus jokin tilanne laukaistua, mutta perusta pitää olla kunnossa. En halua, että polle arpoo joka kerta kannattaako minuun luottaa vai ei.

Viime maanantaina aloiteltiin hyvän ystäväni avustuksella juoksutusharjoitukset irti kentällä ja viikossa Máni on edistynyt tosi pitkin harppauksin. Ehkä siellä hepan aivoissa aukeaa uudet radat ja elämä alkaa näyttää valoisammalle. Lisää lihaksia täytyy myös Mánille saada. Heppahieroja kävi pari viikkoa sitten ja Máni oli hiukan ihmeissään mikä on homman nimi, mutta näytti nauttivan. No... hierottiin lauantaina vähän pojan kinkkuja ja polle oli alahuuli väpättäen ihan onnensa kukkuloilla. Jos jotakin lukijaa ahdistaa se, että inhimillistän juttuja, niin ei voi mitään. Minusta on helpompi kuvailla tilanteita tarinoissani inhimillistämällä hiukan, mutta kyllä mä silti oikeasti tiedän, että hevonen on hevonen.

Ensi viikolla menen istuntatunnille suomenhevosen selkään..... au...